Puheenjohtajalta

Oikea ajankohta ja tiedottamisen vaikeus

Onko toukokuu paras ajankohta uuden näyttelyn avaamiselle?

Viipuri mon amour-näyttelyä on odotettu mutta kävijämäärät ovat jääneet melko vaatimattomiksi. Onhan näytteillä Viipurin taidemuseon kokoelmista tauluja joiden esillepanoa on toivottu. Kahvila on viikonloppuisin hiljainen. Thilin Ulla, tuon iloisen ja toimeliaan sihteerimme ja kahvilavastaavan aloittama nk vihreä kirja antaa selityksen tähänkin asiaan. 

Jugend-näyttely avattiin maaliskuussa. Innostus oli suuri. Yleisöä kävi ja kahvilaan poikettiin kahville viikonloppuina. Kun selailen vihreää vihkoa eteenpäin, toukokuussa huomaan silloinkin tapahtuneen hiljenemistä.Toukokuussa alkaa ihmisillä olla paljon erilaisia puuhia. Laten koulut ovat päättymässä, pihatyöt käynnistyvät, kesämökki houkuttelee ja lomakin on kohta.

Mietin sitä että näyttely lyödäkseen itsensä läpi ihmisten tietoistuuteen tarvitsee sopivan tilan ihmisten elämänrytmissä. Itsekin vuoden kierron huomioiden olen aktiivisimmillani erilaisiin aktiviteetteihin keväällä  maaliskuussa ja huhtikuussa ja syksypuolella syyskuussa ja lokakuussa.

Toinen näyttelyyn houkutteleva tekijä on tiedottaminen ja mainonta. Jugend-näyttelyä mainostettiin televisiossa. Kahvilassa kävi asiakkaita hyvinkin kaukaa. Tehokas tiedonlevittämiskeino on näyttelyn esitteleminen paikallisessa valtalehdessä.

Paikallinen valtalehti on vaiennut hienonsta ja ajatuksia herättävästä näyttelystä Viipuri mon amour. Minusta vähintä mitä oma lehti voi tehdä on että se kertoo kaupungissaan tapahtuvista tärkeistä asioista kuten hienosta näyttelystä omassa museossaan. 

Ensi viikolla arkkitehti Juha Lankisen kertoo museolla Viipurin viimeisestä päivästä suomalaisten hallussa ja samalla on mahdollisuus tutustua myös Viipuri mon amour -näyttelyyn. Näyttelyssä on ensimmäisessä huoneessa näytteillä muun muassa lippu, joka laskettiin 20.6.1944 Viipurin linnan tornista. 

Toivon että paikallinen media on paikalla ja huomio tapahtuman, sen jälkeen suuri yleisökin saa näyttelystä tietää. Ei museolla ole varaa jokaista näyttelyä televisiossa mainostaa.

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

09.09 | 02:28

WE OFFER ALL KIND OF LOANS - APPLY FOR AFFORDABLE LOANS.

Are you a business man or woman? Are you in any financial mess or Do you need funds to start up your own business? Do you need a loan to start a nice Small Scale and medium business? Do you have a

...
27.07 | 08:48

Kiva nähdä!
http://www.raha247.fi/

...
12.06 | 14:37

Tarvitsetko lainan? Jos kyllä, ota yhteyttä sähköpostilla; vdaniels0007@gmail.com

...
02.02 | 13:08

Kiitos, Saara, tarkkasilmäisyydestäsi. Aika hassu kirjoituserhetys. Nyt se on korjattu. Hymyillen kirjoitan vastautani sinulle.

Terveisin
Ulla Lilius

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS