Puheenjohtajalta

Bamiyanin Budhan patsaat ja muita museoajatuksia

 

 

Puheenjohtajan ajatuksenkulkua säätelee vuorokausi sitten iskenyt flunssa. Eilinen ilta meni aivastellessa ja palellessa ja samoissa merkeissä on tämäkin päivä kulunut. Katsotaan saanko ilmaistua asioita, joista haluan teille jäsenistölle ja satunnaisille muille lukijoille kertoa.

 

Ei ole mitenkään uusi ajatus todeta, että elämme parhaillaan käänteentekevää vaihetta eurooppalaisen ihmisen elämässä. Ja mitä ylemmäksi Euroopan etelärajoilta tullaan, sitä mullistavammalta nykyinen ajanjakso tuntuu. Olemme luoneet täällä Pohjoismaissa hyvin ainutlaatuisen yhteiskunnan, jossa me yhteiskunnan jäsenet olemme saaneet kokea itsemme ennen muuta ihmisiksi, samanarvoisiksi sukupuoleen, rotuun, ideologiaan ja uskonvakaumukseen katsomatta. Ja olomme on tuntunut turvalliselta.  Sitten yhtäkkiä matto ikään kuin vedetään altamme. Kaikki edellä mainitut arvot heijastetaankin silmiemme eteen ikään kuin peilistä: - Katsopa itseäsi ja katsopa omaksumiasi arvoja silmästä silmään! Mitä näet ja mitä tunnet?

 

Olen ollut syyskuusta 2015 lähtien mukana Hennalan hätämajoituskeskuksen vapaaehtoisena, koska ensimmäinen arvo, jonka henkilökohtaisesti halusin säilyvän sekä omalla kohdallani että turvapaikanhakijoiden kohdalla oli ihmisarvo. Olen oppinut itsestäni ja kohtaamiltani turvapaikanhakijoilta paljon. Yhtä hyvin asetelma olisi voinut olla päinvastainenkin. Minä hakemassa turvaa ja he sitä antamassa.

 

Alussa olin jakamassa petivaatteita, saniteettitavaroita, ruokaa ja nyt marraskuusta lähtien olen ollut opettamassa muiden vapaaehtoisten kanssa suomea afgaaniryhmälle. He ahmivat itseensä tervehdyksiä, kiitoksia, eipä kestä-ilmauksia ym. Yritän ”opetuslapseni” kohdatessa ”ammatillista etäisyyttä”, pitää asiat asioina. Mutta pakostakin sydän kääntyy ylösalaisin,  kun M, näyttää puhelimestaan kuvan lapsistaan F:sta ja Y:sta, ihanat pienet toisiaan kädestä pitävät sisarukset, 4- ja 2-vuotiaat, tyttö ja poika. Kauniita ja nauravaisia. Sitten hän näyttää kuvan, jossa on pieni lapsi kipsattuna vyötäröstä alaspäin. Kuka?. Kysyn suomeksi. Tyttäreni F, silpoutui räjähdyksessä, sitten hän näyttää melko tuoreita luodin jälkiä jalassaan. Perhe on Afganistanissa ja isä toi murheensa tänne Eurooppaan todeten: - Ei siellä missä me asumme voi elää, siellä ei ole ihmisellä mitään arvoa. - Kuinka F. voi nyt?, kysyn.  Hän on päässyt sairaalasta ja harjoittelee kepeillä kulkemista.

 

Miksi kerron teille tätä?

 

Aloin näet pohtia, miten tämä museoystävyyteni voisi olla ystävyyttä turvapaikanhakijoillekin. Ihminen ei tarvitse vain juomaa, ruokaa ja liikuntaa, hän tarvitsee myös henkisyyttä, sielun ravintoa. Vapaaehtoinen Merja tuli museolla kahden irakilaisrouvan kanssa, toisella oli lapsi mukana. Kiertelimme museon kerrokset läpi. Ihmettelimme Holman kokoelmaa ja torikaivauksia. Lapsi piirteli hetken lastennurkkauksessa ja juoksenteli isossa yläkerran salissa. Sitten tulimme kahvilaan kahville, söimme kakkua ja joimme kahvia ja naiset ihastelivat kahvilan verhoja ja kaunista uunia. Kävi ilmi että toinen naisista oli luku- ja kirjoitustaidoton ja toinen oli optikko, työskennellyt linssihiomossa, yliopistossakin opiskellut, hän puhui englantia ja toimi samalla tulkkina. Museon tarjoamat elämykset olivat selvästi tärkeitä, mutta tärkein oli se kauniissa ympäristössä yhdessä naisten kesken  juotu kahvikupponen, niitä näitä jutellen toisiamme silmiin katsoen, kaiken huolen ja varuillaan olon heijastuessa katseesta hymynkin keskellä.

 

Toisen kerran kutsuin Kapteenin kartanoon museon väen luvalla 12 afgaania, kaikki miehiä 19-vuotiaasta ehkä noin viisikymppiseen. Vaikka en ole museoammattilainen, sovittiin että kertoisin rakennuksesta ja kapteeni Fellmanista sekä näyttelyistä sen minkä olin oppinut ammattilaisia kuunnellen. Se riittikin hyvin. Osa ryhmästä oli hyvin innostunut tutkimaan Holman kokoelmaa, osa tutki asehuoneen vanhoja aseita, ja torikaivaus kiinnosti erityisen paljon, koska heille Lahden tori ja sen alue oli tullut tutuksi.

 

Mieleeni jäi 19-vuotiaan R:n reaktio. Hän halusi että tulen hänen kanssaan katsomaan Viipuri-kokoelman esineistöä. Hän näytti kauniita koristeltuja hopeaesineitä ja sanoi: - I have never seen anything so beautiful as these. Yksi kävijöistä on opiskellut historiaa neljä vuotta Afganistanissa ja hän kyseli voisiko hän mahdollisesti Suomessa päästä opiskelemaan historiaa. Museon näyttelyt koluttuamme tulimme kahvilaan ja joimme pullakahvit. Jälkeenpäin Hennalassa suomen tunnilla kaksi heistä tuli kysymään, voisivatko he tulla museolle uudestaan, kun kaikki siellä olivat niin ystävällisiä. ”Kaikki siellä” tarkoitti museon henkilökuntaa, joista yksi oli kanssamme kahvilla, jolloin hän sanoi: ”Tervetuloa uudelleen, jos haluatte tulla yksin tai kaverin kanssa.”

 

Museovierailupäivää seuraavana päivänä 19-vuotias R, josta edellä mainitsin, oli lähettänyt minulle kuvasarjan, jossa talebanit tuhoavat 500-luvulta peräisin olleet ainutlaatuiset Bamiyanin Budhan patsaat Afganistanissa. 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

09.09 | 02:28

WE OFFER ALL KIND OF LOANS - APPLY FOR AFFORDABLE LOANS.

Are you a business man or woman? Are you in any financial mess or Do you need funds to start up your own business? Do you need a loan to start a nice Small Scale and medium business? Do you have a

...
27.07 | 08:48

Kiva nähdä!
http://www.raha247.fi/

...
12.06 | 14:37

Tarvitsetko lainan? Jos kyllä, ota yhteyttä sähköpostilla; vdaniels0007@gmail.com

...
02.02 | 13:08

Kiitos, Saara, tarkkasilmäisyydestäsi. Aika hassu kirjoituserhetys. Nyt se on korjattu. Hymyillen kirjoitan vastautani sinulle.

Terveisin
Ulla Lilius

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS